tiistai 6. toukokuuta 2014

Blogia

Joo mietin eilen varmaan kaks tuntia, että teenkö tän blogin vai en, mutta sit ajattelin että miksi ei?

Tää on jo entuudestaan tuttua, sillä kirjoitin viimeksi blogia silloin kun projektina oli pudottaa 20 kiloa. Onnistuin ja pitkään sainkin pidettyä painoni kurissa, kunnes koulun aloitettua alkoi myös paino hiipiä takaisin. Söin epäsäännöllisesti ja epäterveellisesti enkä juurikaan liikkunut.
Tällä kertaa pudotettavaa ei ole kuin n. 7 kiloa, joten oon tavallaan helpottunut että päätin tän jutun nyt enkä vasta sitten kun kiloja olisi tullut takaisin enemmän.
Itselle vaikeinta ei ole itse painon pudottaminen vaan painon säilyttäminen samana!

1 kommentti:

  1. Jään seurailemaan, saman verran kun on itellänikin pudotettavana ! :)

    VastaaPoista